Kaikille jäsenille Dagens bästa hund! Grattis!

Jalostustoimikunta keskusteli seuraavista aiheista viime kokouksessa:

Olemme viime vuosina voineet todeta että viiriäiskoirapentujen kysyntä on laskenut Ruotsissa, eikä kysyntä koskaan ole ollut suurta Suomessa, eli kysyntä on säilynyt meillä ennallaan. Nartun omistajan tulee huolehtia siitä että pennuille on ostajia, mieluiten 5-7 varmaa ostajaa, jotka ensisijaisesti käyttävät ostamansa koiran metsästykseen.

Haluamme kiinnittää huomionne suunnitelmallisen jalostuksen tärkeyteen.

Jalostuksen tavoiteohjelmaa kirjoitettaessa on törmätty seuraaviin seikkoihin: Kennelliitto suosittelee Suomen jalostuskannan turvaamiseksi yhdelle koiralle maksimissaan 5 % jälkeläisiä neljän viimeisen vuoden aikana rekisteröidyistä koiramäärästä. Viiriäiskoiran osalta tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella viiriäiskoiralla tällä hetkellä voi olla maksimissaan 3 jälkeläistä, viimeisten neljän vuoden aikana rekisteröidyn koiramäärän ollessa 62 yksilöä. Tavoitteena on siis että yksi koira tuottaisi 1-2 pentuetta elinaikanaan, niin kauan kun viiriäiskoirien määrä maassamme pysyy näin alhaisena. Jopa tämä määrä on yläkanttiin. Yksi nykyisistä tavoitteista on jalostuspohjan laajentaminen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että paritukseen tulisi etsiä uutta verta uusista sukulinjoista. Eli sen lisäksi, että huolehtii siitä että koirat eivät ole sukua keskenään, tulisi katsoa löytyisikö sellaista sukulinjaa jota ei ole käytetty aikaisemmin, esim. tuontikoiria Ruotsista tai Saksasta.

Uroskoirien omistajille, jotka harkitsevat koiransa käyttämistä jalostukseen haluamme sanoa; Tarkastelkaa siitoskoiria kriittisesti. Ovatko nartut rodulle ominaisia ja onko niillä ominaisuuksia joita kannattaa jalostaa eteenpäin? Ovatko ne terveitä? Onko niillä koe- ja näyttelytuloksia?

Mikäli uros on hyvä, on syytä olla erityisen kriittinen, kun kyseessä on niinkin pieni rotu kuin viiriäiskoira. Jos samaa urosta on käytetty jo useita kertoja, ei ole syytä/mahdollisuutta käyttää jalostukseen uudestaan. Mikäli urosta käytetään ”huonojen” narttujen paritukseen, jälkeläiset ovat mitä ovat, eivätkä anna urokselle sitä kunniaa mikä sille kuuluisi.

Haluamme myös muistuttaa teitä siitä, että jalostukseen saa käyttää vain ja ainoastaan terveitä koiria. Sen lisäksi että lonkat, kyynärpäät ja silmät täyttävät vaatimukset, jokaisen omistajan tulee olla rehellinen ja kertoa koiransa terveydentilasta. Rodussa on olemassa perinnöllisiä ongelmia, joita ei haluta levittää mm. allergiat, paukkuarkuus sekä muita rodulle epätyypillisiä ominaisuuksia. Jalostuksen ajatuksenahan on rodun kehittäminen parempaan, ja hyvien koirien hyödyntäminen. Monet sairaudet ilmenevät vasta aikuisiällä, eli kun koira on saavuttanut n. 3 vuoden iän. Esimerkiksi Ruotsin rotujärjestö suosittelee että koiraa ei käytetä jalostukseen ennen kuin se on saavuttanut 3 vuoden iän.

Fyysisen terveyden lisäksi on tärkeää saada koiralle tulos metsästyskokeesta. Näin mm. kerätään tietoa rodun tasosta maassamme, mutta jalostuskoiran omistajille oman koiran metsästysominaisuuksien tunteminen on ensiarvoisen tärkeää. Kerho on vuosikokouksessaan yksimielisesti päättänyt että kerhon suosittelemilla jalostuskoirilla on oltava hyväksytty metsästyskoetulos, sekä täytettävä terveysvaatimukset (HD A, B tai C (C-lonkat omaava koira on yhdistettävä A- tai B-tuloksen omaavaan koiraan), AD-0 sekä vapaa perinnöllisistä silmäsairauksista).

Viiriäiskoira on metsästyskoirarotu, jota tulee ensisijaisesti jalostaa metsästysominaisuudet perustana, kuitenkin huomioiden fyysinen ja henkinen terveys. Objektiivisen ja pöytäkirjaan kirjatun arvion voidaan sada nyt hyväksyttyjen virallisten metsästyskokeiden kautta.

terveisin

Jalostustoimikunta